Maailman parasta!

Eilen sain jälleen ilon osallistua Fanfare Ciocarlia-yhtyeen keikalle. Päätimme varta vasten ruotsalais-Slovakian-unkarilaisessa seurueessa mennä Budapestiin yhtyettä katsomaan ja kuulemaan. Myös Serbian turkkilainen ystävämme oli alunperin meinannut tulla mukaamme mutta omien sanojensa mukaan työhön ja opiskeluihin liittyvät syyt estivät häntä osallistumasta. Kaikenlaisia toisentapaisia arvioita esitettiin seurueessamme estymisen todellisista syistä, mutta luulenpa että niitä on paras olla kirjaamatta tähän!

Joka tapauksessa. Konsertti oli Budapestissa, baarissa joka sijaitsi slovakialaisvalmisteisella laivalla Tonavalla, A38:ssa. Fanfarea ennen lämmitteli minulle entuudestaan tuntematon unkarilaisbändi Ajde Braco, yli kymmenjäseninen orkesteri soitti Balkanin musiikkia sekin ja olin tunnistavinani ainakin kreikkalaista, bulgarialaista ja romanialaista musiikkia, mutta korvani ei ole vielä täysin kehittynyt ettei ainakaan kenenkään kannata lyödä rahaa vetoa näiden arvioideni perusteella (joskin on sanottava, että arvasin erään näkemäni elokuvanpätkän, maineikas jugoslavialaiselokuva Skupljaci Perja, tapahtumapaikaksi Vojvodinan musiikin perusteella).

Ajde Braco oli myös hyvä, rauhallisempi, monipuolisempi kuin Fanfare. Fanfare on kuitenkin lyömätön ja omalla alallaan yksi parhaista. Omalla alallaan sanoessani en vähättele, mielestäni romanialainen mustalaismusiikki on maailman parasta musiikkia ja ylipäätänsä yksi parhaimmista asioista elämässä ja maailmassa. Säälin ihmisiä joidenka elämässä romanialainen mustalaismusiikki ei näyttele merkittävää roolia ja yleensä tämä paistaakin näiden ihmisten kasvoista ja elämäntavoista läpi hyvin ilmiselvänä.

Musiikin soidessa tuntui kuin olisin sydämeni revitty irti rinnastani ja sitä olisi piesty ympäri seiniä ja lattioita, kuitenkin suloisen tuskallisella tavalla. Tanssiin innostuminen kesti minulla jonkin aikaa, olin väsynyt edellisillan pippaloista ja matkustamisesta sekä ajankohtaan ja sääolosuhteisiin sopimattomat talvikengät myöskin hidastavat elämiseni tahtia. Innostuin kuitenkin tanssimaan. Osa kappaleista oli tuttuja Fanfaren levyiltä, ohjelmistoon kuului myös lauluja Emir Kusturican elokuvista sekä jopa James Bond-tunnari vahvasti romanialaisittain maustettuna. Soittajat alituiseen flirttailivat yleisön tyttöjen kanssa ja kutsuivat näitä lavalle tanssimaan mikä luonnollisesti innosti muusikoita huimapäisen virtuoosimaisiin suorituksiin.

Encorejen lopuksi Fanfaren jäsenet kytkivät mikrofonit irti ja astuivat alas yleisön sekaan soittamaan. Tamburinisti kiersi väen joukossa seteli otsallaan ja hattu täynnä rahaa kädessään välillä lyöden instrumentillaan tahtia ja ihmiset hänelle antoivatkin kiitettävästi rahaa.

Tänään aion kerätä voimiani, ehkäpä menen illalla höyrykylpyyn. Huomenna nimittäin on serbialainen kansantanssi-ilta ja olisi mielettömyyttä jäädä tällaisesta paitsi.