Friday, September 22, 2006

Vallankumous

Kuten olette varmasti jo erilaisista tiedotusvälineissä jo siellä Itä-Euroopassakin saaneet kuulla myllertävät täällä Keski-Euroopassa vallankumouksen kuohut! Jo monta päivää on Budapestissa rettelöity ja mellakoitu väliin väkivaltaisestikin, kun julkisuuteen nousi nauha missä pääministeri kovasti kiroillen tunnusti lähipiirilleen valtaapitäjien valehdelleen viime vuodet aamuin, päivin ja illoin. Täällä Szegedissäkin on ollut mielenilmauksia muttei niin vaikuttavia kuin mitä pääkaupungissa, ja ilta illalta ovat ihmiset yhä väsyneemmin liikkeellä. Erasmus-koordinaattorimme neuvoi mitä pysymään poissa n¨äistä kokouksista joten menin viime yönä kamerani kanssa keskellä yhtä tällaista kokoontumista ja otin valokuviani, jotka tässä jahka kunhan jaksan voin panna internetiin julkisuuteen. Kuvat vain eivät ole kovin kummoisia kun oli pimeä! Toivonkin pääseväni todistamaan vielä vallankumousta auringonvalossa!

Toinen merkittävä käännekohta on viinifestivaalien alkaminen tänään. Erityisen huomattavaa on se että viimeksi täällä viinifestivaaleja vietettiin keväällä, eli täällä on viinifestivaalit kahdesti vuodessa! Mahtava juttu!

En voi kuitenkaan vielä täysin antautua viinifestivaalien pyörteisiin, klo 8 illalla on minulla akateeminen velvoite. Joudun menemään kansantanssi-iltaan, tancháziin, antropologin ominaisuudessa ja tekemään huomiota ja muistiinpanoja miten ihmiset käyttäytyvät ynnä muuta!

Friday, September 15, 2006

Kansainvälisesti bändi tunnelmoi

Aiemmin olen yrittänyt jättää kertomatta kertomatta kaikkein kutkuttavimmistakin toteutumattomista hankkeista. Elämää jo jonkin verran nähneenä tiedän kuinka kiusallista on repostella tulevaisuuden voitoista tutuilleen ja kuinka katkeralta tuntuu kun nämaä ihmiset jälkeenpäin, haaveiden jo murskauduttua, kyselevät hankkeitteni etenemisestä. Yksi ikimuistoisimmista toteutumattomista voitoista oli kutsu Istanbuliin, turkkilaisiin häihin, missä yleisölle oli varattu 300 pulloa rakijaa!

Nyt kuitenkin aion raottaa salaisuuksien verhoa ja kertoa jo liikkeelle lähteneëstä hankkeesta. Olen osallisena kansainvälisessä orkesterissa johon lisäkseni kuuluu kaksi kitaristia (turkkilainen ja unkarilainen), darbuka (Serbian turkkilainen), marakassit (bulgarialainen), huilu (saksalainen) ja klarinetti (unkarilainen). Tarkoituksenamme on esiintyä ensi kuussa kansaivälisessä biologian alan tiedemiesten kokoontumisessa. Linjaamme kuuluu esittää jokainen kappale erillä kielellä, Orkestarin ohjelmistosta olemme pomimineet Rosmariinin, Katjushan ja Chaje Shukaren (oikea kirjoitusasuhan muuten on Chaje Shukarije ;)) ja hyvältä jo kuulostaa. Turkkilainen kitaristimme esittää lisäksi yhden laulun turkin kielellä. Eilen kokoonnuimme darbukansoittajan kanssa juonimaan lisälauluja ja kokoelmistamme löysimmekin oivalliset serbialaisen (Ramo ramo druze moj) ja romanialaisen (Trec tiganii).

Mitä muuta? Olen osallistunut jo useille illallisille ja tällä kertaa olen niin sanotusti lyönyt kortit pöytään jo heti alussa ja tehnyt vaihto-opiskelijoille selväksi gastronomisen taituruuteni. Miksi en olisi? Saatanhan näin saavutaan arvostusta kanssaihmisten keskuudessa, eli pönkittää itsetuntoani, mutta samalla myös tuottaa iloa ihmisille! Toivottavasti pääsen vielä kaikkien kuullen kunnolla lauleskelemaan niin kaksi kolmesta elämänalasta joilla olen ylivertaisen taiturillinen paljastuvat kaikille!

Thursday, September 07, 2006

Matkatavaroista

Unohdin kertoa että jälleen tullessani lentokoneella Unkariin olin matkatavaroitani nopeampi, kerron koko jutun. Matkustin yöjunalla Rovaniemeltä Helsinkiin (13 tuntia) ja olin seitsemältä pääkaupungin rautatieasemalla mistä siirryin lentokenttäbussilla lentoasemalle, olin montaa tuntia ennen lennon lähtöä siis jo valmiina.

Kävikin kuitenkin niin että lähtöselvityksessä minulle esitettiin seuraavanlainen ehdotus: mikäli vaihtaisin täyteen myydyn suoran lentoni Budapestin lentoni myöhäisempään Frankfurtin kautta menevään, saisin 150 EUR puhtaana käteen. Suostuin välittömästi.

Sadan ja viidenkymmenen euron lisäksi minulle annettiin lounaslippu lentokentän ravintolaan minkä kävinkin vaihtamassa savulohi-pizzaksi ja kahviksi. Tutkiessani tarkemmin saamiani 150 euron kuponkeja, luinkin niiden olevan 300 EUR arvoisia mikäli käyttäisin ne saman yhtiön lentolinjoihin. Aionkin nyt tarkistaa lentääkö tämä yhtiö mitenkä Budapestista Roomaan.

Kaikkien näiden vaiheiden jälkeen olin yhdentoista aikaan illalla Szegedissä. Matkusteluun oli siis mennyt miltei 30 tuntia. Ja pettymys oli suuri kun matkatavaroita ei taaskaan löytynyt. Onneksi tällä kertaa en ollut niin kiireinen kuin Roomasta tullessani ja taskussani Szegediläisen ystävän osoite mihin lentokenttähenkilökunta seuraavana päivänä lähettikin laukkuni ja kaikki oli lopulta kunnossa!

Wednesday, September 06, 2006

Eurooppalaista elämänmenoa

Palasin Unkariin viime perjantaina, juuri parahaksi Szegedin maineikkaille kalakeitto-festivaaleille. Eri ravintoloiden kokit esittelivät taitojaan tämän sopan valmistamisessa ja kansanmuusikot myös panivat parastaan. Unkarilaiset ryhtyivät musiikin tahdissa tanssimaan ympyrää ja kun orkesteri viimein yön tultua lopetti soitannon, jostakin ilmestyi piirin keskellä rumpali sekä viulisti, ja näin soitto ja tanssi saatiin jatkumaan.

Sunnuntaina kävin osallistumassa kansainväliselle illallisella vanhojen tuttujeni kanssa. Tarjolla oli kolmea eri lämmintä ruokaa, kymmenvuotiasta bulgarialaista rakiyaa sekä salmiakki-koskenkorvaa Suomesta. Soitimme kitarilla ja darbukoilla monenlaista musiikkiakin, Suomesta, Makedoniasta ja Portugalista. Ajoimme myös hissillä ja kokeilimme eri kerroksia.

Tämän viikon olen saanut juosta ympäri kaupunkia uusien vaihto-opiskelijoiden kanssa, kiirettä on pitänyt. Siitä lisää kenties myöhemmin.