Belgradissa

Koska alusta alkaen oli selvää että tänä vuonna tulisin viettämään epätavallisen, puutteellisen joulun, ajattelin parhainta olevan viettää koko jouluaatto olosuhteissa, missä koko joulu jäisi mahdollisimman pienelle huomiolle. Tämä tarkoitti sitä että minun olisi matkustettava ortodoksiseen, islamilaiseen tai ateistiseen valtioon, sillä näiden oppien kannattajat eivät vietä joulua joulukuun 24. päivä, jos ollenkaan. Minua lähin tällainen valtio oli muutaman kymmenen kilometriä etelässä eli Serbia. Joulu-syyn lisäksi minua kutsui maahan Belgradin joka-sunnuntaiset levymarkkinat sekä Novi Sadissa tapaamani serbialaiskaunotar, jota valitettavasti en loppujen lopuksi tällä matkalla kuitenkaan päässyt tapaamaan. Myöskin painava tekijä päätöksessäni oli se, että viimeksi vierailin Belgradissa vain muutaman tunnin, ja jos rehellisiä ollaan niin matkaoppaani pikkupaikkakuntien asukkaille tyypilliseen tapaan kokoajan vain panettelivat pääkaupunkiaan. Halusin omin päin kokea Belgradin!

Todella omin päin jouduinkin sen kokemaan, koska yhteyshenkilöäni Belgradissa, jonka olin ajatellut näyttävän minulle paikkoja, en lopulta tavannut kuin sitten vasta sunnuntaina. Mutta suurkaupungeissa on miellyttävää vain harhailla päämäärättömästi ja yleensä niissä riittää monenlaista nähtävää. Mukavampi tietenkin olisi ollut jakaa nämä kokemukset ja vaikka kahviloissa istuminen olisi varmasti ollut vaivattomampaa ja luontevampaa kaksin tai kolmin. Serbian burekeja kokeilin myös moneen otteeseen ja voinkin suositella kaikille matkamiehillä juusto-burekia, en ole varma mitä juusto-lajia maistoin mutta ilmeisesti kyseessä on joku Unkarin turo-juuston sukulainen, serbialainen burek on kuitenkin herkullisempi, mehevämpi kuin unkarilainen sukulaisensa ja siksi äärimmäisen suositeltava kaikille hyvän ruoan ystäville ja ylipäätänsä aistillisille ihmisille. Burekeja ei kuitenkaan kannata syödä liikaa sillä ne ovat ilmeisen rasvaisia.

Suurena hummailun ystävänä päätin myös kokeilla Belgradin yöelämään. Yksinään hummailemaan lähteminen on monesti arpapeliä ja vaatii suurempaa aloitteellisuutta ja riskinotto- ja pettymyksen ja torjunnansietokykyä kuin hyvässä seurassa lähteminen. On myös muistettava että kaksi vuotta mitkä asuin Oulussa miltei kokonaan tuhosivat sosiaaliset taitoni ja kykyni lähestyä luontevasti ja vapautuneesti vieraita ihmisiä.

Onnistuin kuitenkin voittamaan estoni ja sosialiseeraamaan äärimmäisen pienessä Belgradilaispubissa Serbian ihmisien kanssa. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että poistuessani pubista noin neljän oluen jälkeen menin maksamaan tarjoilijatytölle. Tämä oli kuitenkin huomattavasti kovemmassa humalassa kuin minä ja luuli minun haluavan maksaa vain yhden oluen. Pysyin tiukkana ja sanoin juoneeni ainakin neljä olutta, mutta tarjoilitar pysyi omassa kannassaan ja väitti näistä ainakin kahden maksetun seuralaisteni puolesta. Tyydyin kompromissin ja maksoin kaksisataa dinaaria.

Tästä muistaa mieleeni tarina turkkilaisesta ystävästäni joka oli myös joku vuosi sitten työskennellyt Istanbulissa baarissa. Baarin linja oli ankara, henkilökunta ei saanut nauttia alkoholia ennen kello yhtätoista. Ehkäpä olisi syytä Suomessakin noudattaa yhtä tiukkaa linjaa alkoholin suhteen!