Sanoista

Viime torstai kävin katsomassa Fellinin Le notti di Cabiria-elokuvan unkarinkielisin tekstityksin. Tiesin etten dialogista tulisi ymmärtämään paljoakaan, mutta Fellinin ystävänä en halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä, olihan hyvin muistissani kuinka hankalaa on vanhassa kotimaassani, jonne olen palaava muutamien viikkojen kuluttua, nähdä muita kuin amerikkalaisia seksi- ja väkivalta-elokuvia. Ja Fellini on siitä hyvä elokuvaohjaaja, että elokuvistaan pystyy nauttimaan ja niissä pysyy kärryillä muutenkin kuin dialogin voimalla.

Niin oli nytkin, italian kielestä ymmärsin ehkäpä 1-3 % ja unkarinkielisestä tekstityksestä 5-7 %. Siltikään en hetkeksikään tuntenut tylsistymistä, vaan elokuva piti otteessaan, mielestäni ymmärsin sen sanoman ja tarkoituksen! Giulietta Masinan ja muiden näyttelijäntyö ja Fellinin kuvien kauneus ja Nino Rotan musiikki! Unelmien voima ja pettymys! Ja Rooman näkeminen toi minulle rakkaita muistoja mieleen.

Tämä ei ole ensimmäinen elokuva jonka olen täällä nähnyt, jonka dialogia en ole ymmärtänyt. Fellinin La Dolce Vitan näin aiemmin, mutta roomalaisten tyttöjen ympäröimänä ja saatoin tiukoissa paikoissa pyytää ja saada käännösapua, myöhemmin kävin yksinäni katsomassa myös Mika Kaurismäen Brasileirinhon (toivottavasti oikein kirjoitettu), unkarinkieliseltä nimeltään Brasil Ritmus-elokuvan, jossa kaiketi portugalia puhuttiin ja tekstitykset olivat unkariksi.

Tämä jälkimmäinen varsinkin, musiikkielokuvana, oli helppo katsoa. Mutta elokuvassa oli paljon keskustelu- ja monologiosuuksia, silti niissäkään en tuntenut tylsistymistä. Ilmeikkäiden ihmisten kasvoilta saatoin lukea heidän asiansa, ehkäpä paremmin kuin mitä sanat olisivat voineet kertoa, ja kameratyöskentely oli taidokasta.

Mutta onko tämä ihmekään? Ihmisten välisestä kanssakäymisestä sanojen merkitys on pieni, kasvot ja äänensävyt paljastavat valehtelijan , näin on parhaimmillaan myös elokuvissa, lauluissa ja rakkaudessa!