Muisteluksia Serbiasta
Koska jätin raportoimatta ensimmäisen Serbian vierailuni (jos Kanishassa {miten lie kirjoitetaan} piipahtamista ei lasketa), ajattelin nyt muistella sen parhaita paloja. Tai parasta palaa eli vierailuani eräässä pienessä kuppilassa missä tarjottiin herkullista omatekoista punaviiniä ja musiikista vastasi mustalaisorkesteri. Bändi oli soittimistoltaan tyypillinen vojvodinalainen, kaksi haitaria, kaksi viulua, kontrabasso ja tambura. Ohjelmisto oli laajemmin serbialaista, muun muassa etelä-serbialainen, jopa Bulgariassakin soitettu, Jovano Jovanke kuultiin sekä paljon muita 7/8-lauluja, jotka ovat tyypillisempiä etelämpänä.
Hauskaa oli että baari oli hyvin pieni ja muusikot kiersivät pöydissä soittamassa ja jos soittajia oli kuusi niin asiakkaita varmaan välillä vain kaksitoista, tämä ei menoa haitannut ja muusikot soittivat tuntikausia. Naapuripöydän serbialaiskaunottaret tanssivat musiikin tahdissa ja pyysivät minutkin tanssin pyörteisiin, mistä en tietenkään rovaniemeläis-herrasmiehenä kieltäytynyt. Loppuillasta saatan muistaa näiden samojen tyttöjen tanssineen pöydällä muusikoiden ympäröiminä!

0 Comments:
Post a Comment
<< Home