Paljon olen kertonut täällä italialaisista ja turkkilaisista kulinaristisista seikkailuistani, ja voin myöntää jättäneeni unkarilaiset gastronomiset maailman valitettavan vähälle huomiolle. Mutta vaadin saada huomauttaa, että unkarilaisuus ja unkarilaiset ruoat ovat minulle jo hyvin tavallinen, jokapäiväinen asia, ettei siitä tule tänne kirjoitettua. Elämässäni tapahtuu jatkuvasti asioita mitä varmasti pidettäisiin siellä entisessä kotimaassani outoina, mutta joihin täällä Euroopan sydämessä suhtaudutaan rauhallisesti.
Eilen kuitenkin lähdimme kansainvälisessä seurueessa linja-autolla parinkymmenen kilometrin päähän maaseudulle valmistamaan ja lopulta syömään paprikaskrumplia (suomeksi paprika-pottu). Itse en osallistunut varsinaiseen ruoanlaittoon vaan tarkastelin ja havainnoin, valokuvasin, kannoin pöytiä sekä söin ja join. Ruoka on suhteellisen helppo valmistaa ja se perustui nimensä mukaisesti paprikaan ja perunaan, mutta mukana oli myös sipulia, salamia ja tomaattia.
Avotulella valmistuva ruoka kutkutti makuhermoja. Alkupaloiksi maistelimme Pogacsoja, pieniä unkarilaisia leivonnaisia joita täällä joka puolella myydään ja syödään. Ruokaa odotellessani maistoin myös vahvaa unkarilaista paprikaa ja miltei tulivat kyynelet silmilleni, niin tulista se oli. Lopulta sain lautaselleni paprikaskrumpin ja söin tätä täyttävää herkkua kaksi lautasellista, vähemmän ankarista ilmasto- ja elinolosuhteista kotoisin olevat eurooppalaiset tyytyivät yhteen. Vaikutus oli joka tapauksessa sama, yksi toisensa jälkeen ihmiset romahtivat patjoille ja huokailivat täysiä vatsojaan. Viimeisillä voimillamme saimme siirrettyä makuualustojamme varjoisampiin paikkoihin, piiloon julman auringon vihalta.
Tämä oli kuitenkin turhaa, sillä ohjaajamme tulivat vaatimaan meitä samantien kävelylle. Tunsimme itsemme petetyiksi ja nöyryytetyiksi, joskin Unkarin kesäisen luonnon kauneus, kukkivat puut ja kedot lepyttivät pian mielemme ja näin jälkeenpäin, kaiken tietäen, arvioiden voi varmasti jokainen myöntää että myös ruoansulatuksellisesta näkökulmasta katsoen oli tuo kävely sittenkin paras vaihtoehto.
Kävelyretken jälkeen saimme viimeinkin nauttia ansaituista nokosista, joskin jälkeenpäin tunnelmani myrkyttyi kun sain kuulla kuorsaamiseni aiheuttaneen hilpeyttä ja unettomuutta eurooppalaisten kanssa-nukkujieni parissa.
Palasimme illalla Szegediin ja kymmenen kieppeillä alkoi serbialaisten opiskelijain jäähyväisbileet, ja varmasti jokainen vähänkään serbialaiseen kulttuuriin ja menoon perehtynyt henkilö tietää mitä tämä meinaa!
