Serbiaan!

Lähdenpä tästä Serbiaan!

Markkinavoimat

Viime sunnuntaina heräsin aikaisin aamulla, siinä ennen kahdeksaa. Erityisen vaikeaa tämä oli, koska viikonloppuna monenlaiset hummailu-velvollisuudet olivat muuttaneet vuorokausirytmiäni normaalia huomattavasti myöhäisemmäksi. Halusin kuitenkin herätä aikaisin, olinhan menossa Rozsan tai Ruzsan kylään, n. 12 kilometrin päähän Szegedistä, markkinoille.

Linja-automatka kesti kuitenkin liki tunnin, luulempa bussin kiertäneen kaikki lähialueen pikkukylät. Viimein saavuimme markkina-alueelle. Autoja ja väkeä oli valtavasti ja markkinakojuja näkyi silmänkantamattomiin. Myynnissä oli lampaita, käytettyjä vaatteita, kiinalaisia halpatuontivaatteita, maataloustarvikkeita, käytettyjä työkaluja, vanhoja kirjoja ja lp-levyjä, uusia kasetteja, tuoreita vihanneksia, lángosia ja hurka-makkaraa nälkäisille.

Ostin itselleni bosnialaisen single-levyn, sevdalinka-musiikkia, eroottiset pelikortit 60-luvulta, hurka-makkaran söimme puoliksi Enginin kanssa ja myöskin kotitekoisen juuston ostin itselleni, minkä jo muutamassa päivässä söin. Vaikutelmieni todenperäisyyden voitte vahvistaa tai huomata valheellisiksi ottamistani valokuvista:

http://hear.dyndns.org/~karambolo/pics/07%20-%20V%e1s%e1r%20at%20Ruzsa%20or%20Rozsa/

Linja-autossa takaisin Szegediin, soitti ystäväni Serbiasta että oli vierailemassa Szegedissä ja ehdotti kahvi-hetkeä, en jättänyt myöntymättä vaan kahvittelimme keskustan a Cappellessa ja käymiemme keskustelujen suomalaiselle kulttuurielämälle epäilemättä merkittävin yksityiskohta oli päätös tulevan viikonlopun vierailustani Serbiaan, Novi Sadin ja Belgradin kaupunkeihin.

Lopuksi vielä Rosmariini kansainvälisittäin (Intercontinental Orkestar) esitettynä:

http://www.youtube.com/watch?v=2LiM7cb8wA0

Eilinen

Tätä edeltävä päivä alkoi uhkaavissa merkeissä, menin kirjastoon uusimaan opinnäytetyössä tarvitsemani Unkarin ja Szegedin historiaa käsittelevät kirjani, mutta uusimisen sijasta englantia puhumattomat kirjastoammattilaiset riistivät ne käsistäni. Ehkäpä joku oli varannut teokset.

Tämän jälkeen menin maahanmuuttovirastoon antamaan virkailijoille lappuja jotka olin täytellyt ja hankkinut oleskelulupaa varten. Saavuin epähuomiossa puoli tuntia etuajassa, mutta kiirettömänä ihmisenä ei se minua haitannut. Rauhallisuuteni ja keskittymiskykyni pantiin kuitenkin ankaralle koetukselle, sain odottaa vuoroani kolme tuntia ja näin kuinka myöhemmin tulleet pääsivät asioimaan minua ennen. Meinasin mennä kysymään virkailijoilta tuleeko vuoroni koskaan ja miksi nämä myöhäisemmät pääsevät minua ennemmin. En kuitenkaan uskaltanut, koska tunsin itseni niin katkeran hermostuneeksi että olisin varmasti esittänyt asiani hyvin vihamielisesti.

Kun viimein pääsin asioimaan virkailijan kanssa, tämä kertoi minulle, että minun olisi pitänyt painaa nappia yhdeksän, se on tarkoitettu EU-kansalaisille ja on siksi nopeampi, rautaesirippu vieläkin jakaa maailman ihmiset! Myös sain kuulla että minulta puuttui yksi tarvittavista lomakkeista ja toisesta puuttui vuokraisännän allekirjoitus.

Myöhemmin kuulin muilta vaihto-opiskelijoilta kuinka heille oli kerrottu että vain tammikuuhun viipyvät eivät edes tarvitse koko oleskelulupaa! Törkeää peliä!

Tunsin itseni nöyryytetyksi ja häpäistyksi sekä hermoni olivat raunioina.

Illalla kuitenkin lääkitsin itseäni musiikin ja päihdyttävien juomien avulla Millenium-kahvilassa, missä esiintyi mustalais-jazz-viulisti Frankie Láto yhtyeineen. Musiikki oli hyvää, vanhan ajan jazzia taiturillisesti esitettynä.

Illan ikimuistoisin osio oli kuitenkin itse konsertin jälkeen kun olin jo pois lähdössä ja kahvilan eteisessä huomasin mustalaismiehen joka soitti takanaan olevalla puisella ovella rytmiä ja lauloi unkarilaista mustalaismusiikkia, tätä Ando Drom/Kalyi Jag-tyyppistä niinsanotusti autenttista eli hyvää musiikkia!

Jäin seuraamaan soittoa ja laulua ja itsekään en jättänyt laulamatta. Verbaalisella tasolla tapahtuva keskustelu ei miehen kanssa onnistunut, hän ei puhunut englantia, mutta sävelten kielin kommunikoimme pitkän tovin!

Mies pyysi minulta rahaa ja annoinkin h¨änelle hyvillä mielin kaikki kolikot lompakostani ja poistuessani pyysi hän uudestaan ja tässä vaiheessa tein päätöksen jota tuskin tulen koskaan katumaan ja annoin hänelle 1000 forintin setelin!

Tämän jälkeen menin viinitupaan tapaamaan vaihto-opiskelija-tovereitani.

Lisäys edelliseen

Tietenkään tuossa linkittämässäni pätkässä ei vielä kuulla Vojvodinalaista musiikkia vaan sen jatko-osassa mihinkä luulisi olevan linkin tuossa samassa.

Eilen kävin kylpylässä ja sinne oli tullut Finn-Szaunoihin uudet suomalaisvalmisteiset kauhat. Tätä juhlistaaksemme heitimme löylyä, mutta alkoi joku unkarilainen valittamaan löylynheiton vaarallisuudesta, kuulemma vesi roiskuu. Lähdimme melko pian suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa tästä "suomalaisesta saunasta" valitellen ilman kuivuutta. Löysimme kuitenkin onneksemme toisen, pienemmän suomalaisen saunan missä ei muuta väkeä ollut ja löylyä sai heittää kunnolla minkä jälkeen pulahtaa kymmenasteiseen veteen.

Maailman parasta!

Eilen sain jälleen ilon osallistua Fanfare Ciocarlia-yhtyeen keikalle. Päätimme varta vasten ruotsalais-Slovakian-unkarilaisessa seurueessa mennä Budapestiin yhtyettä katsomaan ja kuulemaan. Myös Serbian turkkilainen ystävämme oli alunperin meinannut tulla mukaamme mutta omien sanojensa mukaan työhön ja opiskeluihin liittyvät syyt estivät häntä osallistumasta. Kaikenlaisia toisentapaisia arvioita esitettiin seurueessamme estymisen todellisista syistä, mutta luulenpa että niitä on paras olla kirjaamatta tähän!

Joka tapauksessa. Konsertti oli Budapestissa, baarissa joka sijaitsi slovakialaisvalmisteisella laivalla Tonavalla, A38:ssa. Fanfarea ennen lämmitteli minulle entuudestaan tuntematon unkarilaisbändi Ajde Braco, yli kymmenjäseninen orkesteri soitti Balkanin musiikkia sekin ja olin tunnistavinani ainakin kreikkalaista, bulgarialaista ja romanialaista musiikkia, mutta korvani ei ole vielä täysin kehittynyt ettei ainakaan kenenkään kannata lyödä rahaa vetoa näiden arvioideni perusteella (joskin on sanottava, että arvasin erään näkemäni elokuvanpätkän, maineikas jugoslavialaiselokuva Skupljaci Perja, tapahtumapaikaksi Vojvodinan musiikin perusteella).

Ajde Braco oli myös hyvä, rauhallisempi, monipuolisempi kuin Fanfare. Fanfare on kuitenkin lyömätön ja omalla alallaan yksi parhaista. Omalla alallaan sanoessani en vähättele, mielestäni romanialainen mustalaismusiikki on maailman parasta musiikkia ja ylipäätänsä yksi parhaimmista asioista elämässä ja maailmassa. Säälin ihmisiä joidenka elämässä romanialainen mustalaismusiikki ei näyttele merkittävää roolia ja yleensä tämä paistaakin näiden ihmisten kasvoista ja elämäntavoista läpi hyvin ilmiselvänä.

Musiikin soidessa tuntui kuin olisin sydämeni revitty irti rinnastani ja sitä olisi piesty ympäri seiniä ja lattioita, kuitenkin suloisen tuskallisella tavalla. Tanssiin innostuminen kesti minulla jonkin aikaa, olin väsynyt edellisillan pippaloista ja matkustamisesta sekä ajankohtaan ja sääolosuhteisiin sopimattomat talvikengät myöskin hidastavat elämiseni tahtia. Innostuin kuitenkin tanssimaan. Osa kappaleista oli tuttuja Fanfaren levyiltä, ohjelmistoon kuului myös lauluja Emir Kusturican elokuvista sekä jopa James Bond-tunnari vahvasti romanialaisittain maustettuna. Soittajat alituiseen flirttailivat yleisön tyttöjen kanssa ja kutsuivat näitä lavalle tanssimaan mikä luonnollisesti innosti muusikoita huimapäisen virtuoosimaisiin suorituksiin.

Encorejen lopuksi Fanfaren jäsenet kytkivät mikrofonit irti ja astuivat alas yleisön sekaan soittamaan. Tamburinisti kiersi väen joukossa seteli otsallaan ja hattu täynnä rahaa kädessään välillä lyöden instrumentillaan tahtia ja ihmiset hänelle antoivatkin kiitettävästi rahaa.

Tänään aion kerätä voimiani, ehkäpä menen illalla höyrykylpyyn. Huomenna nimittäin on serbialainen kansantanssi-ilta ja olisi mielettömyyttä jäädä tällaisesta paitsi.