Hääteltan pystyttämisestä

Tällä viikolla sain kunnian vierailla ensimmäistä kertaa elämässäni Serbiassa, aivan tuossa rajan tuntumassa, Serbian unkarilaisvähemmistön pääasiassa asuttamassa kylässä missä serbit ovat vähemmistönä. Minä ja italialaisystävättäreni kutsui kotikyläänsä yhteinen ystävämme joka myös oli ollut vaihto-opiskelijana täällä Szegedissä.

Yllätys oli suuri tupsahtaessamme juhlahumun keskelle. Ensi lauantaina oli tulossa ystäväni siskon häät ja vierailupäivänämme juhlittiin hääteltan pystyttämistä. Juhlaväki oli ilahtunut kansainvälisistä vieraista ja saimme osaksemme paljon huomiota ja tarjoilua. Ihmiset eivät juuri englantia puhuneet, mutta jonkinlaista kanssakäymistä tapahtui alkeellisen unkarinkieleni voimin ja hääväen tuntemien suomalaissanojen (Nokia, Häkkinen, Nurmi) voimin. Kokki oli joskus nuoruudessaan vieraillut Italiassa metsästämässä ja halusi harjoitella kieltä.

Kaikkein ensimmäiseksi kuitenkin morsiamen isä tarjosi meille kotitekoista palinkaa, tuota näillä seuduilla valmistettavaa herkullisen aromaattista alkoholijuomaa. Minä ja italialaisystävättäreni emme kuitenkaan tienneet että paikallisen tavan mukaan lasin juominen tyhjäksi tarkoittaa juojan haluavan uutta lasillista. Varsinkin kun monet halusivat kilistellä kansamme ja kun jouduin juomaan monesti italialaisystävättäreni lasin hänen puolestaan seurasi tästä meille pikainen ja voimakas humalatila. Onnistuin kuitenkin hämäämään juhlaväkeä yrittämällä käyttäytyä arvokkaasti ja itsevarmasti. Enkähän voinut juttelemallakaan paljastaa tilaani.

Onneksi häävieraille tarjottiin täyttävää ja herkullista Paprikash:iksi kutsuttua pataruokaa, jota söin kaksi lautasellista toivoen tämän balkanilaisherkun imevän osan alkoholista. Teimme myös kävelyretken Serbian-puoleiselle Tiszan rannalle sekä pikkukaupunkia ihmettelemään ja vielä pienten nokosten jälkeen olimme kuin uudesti syntyneet.

Tämän jälkeen vierailimme paikallisessa baarissa missä Serbian unkarilaiset ja italiatar saivat ensimmäistä kertaa kokeilla karaokea. Minullehan tämä on mitä tutuin harrastus. Suomalaisesta poiketen paikalla oli oikean isännän ja lavan sijasta karaoke-automaatti! Ilahduttavaa oli löytää automaatin valikoimista Musta kissa valkoinen kissa-elokuvan tunnussävel Djindji Rindji Bubamara kaiken maailman länsimaalais-roskan seasta. Yllättävää oli myös italialaisten laulujen paljous.