Viime viikonloppuna sain elämässäni ensimmäistä kertaa vierailla Romaniassa. Pitkään olin jo unelmoinut tästä mahdollisuudesta, tuleehan Romaniasta tunnetusti maailman kaunein musiikki ja suurena kauneuden ja musiikin rakastajana olen luonnollisesti aina halunnut nähdä Maria Tanasen, Taraf de Haïdouksin, Romica Puceanun, Mahala rai Bandan sekä muitten aikamme merkittävien taiteilijoitten kotimaan. Voin myöntää pelänneeni kohtaavani tässä vuosisatoja jatkuneen köyhyyden ja sorron muovaamassa maassa paljon selkärangattomuutta, epärehellisyyttä ja väkivaltaa, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kovasta kohtalostaan huolimatta romanialaiset olivat mitä ystävällisintä ja avuliainta väkeä. Kerjäläisiä oli enemmän kuin Unkarin puolella, aivan pieniä lapsia, invalideja ja lapsiaan kantavia perheenäitejä, kun Unkarissa ovat kerjäläiset yleensä lähinnä keski-ikäisiä miehiä, jotka vieläpä avoimesti saattavat myöntää tarvitsevansa rahaa juopottelu-tarkoituksiin. Romaniasta minua etukäteen varoitettiinkin ettei kerjäläislapsille kannata antaa rahaa, nämä kun saavat halutessaan ruokaa muualta ja käyttävät saamansa rahat styroksin ostamiseen, jonka he käyttävät huumaus-päihteellisiin tarkoituksiin. Monet kerjäläiset väittävät kerjätessään käyttävänsä rahan ruokaan, mutta kun heille tarjoaa ruokaa, he tästä kieltäytyvät. Voi olla, että tämä kuulemani neuvo, jonkun pihin ihmisen kehitelmää oman omatuntonsa rauhoittamiseksi, mutta en antanut töykeille kerjäläislapsille yleensä kolikoita. Yleensäkin vältän antamasta rahaa epäkohteliaille ja öykkärimäisille kerjäläisille ja valitsen avustusteni kohteiksi ne kaikkein vähäosaisimman oloiset. Tiedän toki, että näyttelytaitoakin voi opetella ja että Unkarin valtion pitäisi köyhiään auttaa eikä minun vaihto-oppilaan, mutta sittenkin, me rikkaat olemme köyhille velkaa yltäkylläisyytemme ja mielestäni on jokaisen ihmisen tärkein velvollisuus auttaa kärsiviä veljiään ja sisariaan!
Kerjäläisten, konduktöörien, tullimiesten ja erilaisten asiakaspalvelu-ihmisten lisäksi en paljoa saanut olla tekemisissä varsinaisten romanialaisten kanssa, matkustimme vaihto-oppilaiden kanssa porukassa ja jouduin viettämän/sain viettää suurimman osan ajasta eräänlaisessa länsimaisessa kuplassa, josta saatoin tarkastella salaperäistä, ulkopuolista, romanialaista maailmaa turvallisesta näkökulmasta. Joskin kymmenhenkisen matkaseurueen erilaiset kulttuurit ja matkailulliset mieltymykset aiheuttivat kiehtovia ja väliin kiperiäkin tilanteita ja kansainvälisiä vastakkainasetteluita. Osa halusi hengailla rauhallisesti romanialaiskaupunkien ja –kylien leppoisaa ilmaa haistellen kun taas toiset tahtoivat rientää monumentilta toiselta ja nähdä niitä mahdollisimman paljon. Lopulta jouduimmekin käymään ankaran kansainvälisen välienselvittelyn romanialaisen junan ykkösluokan vaunussa kun pahaksi tulehtunut tilanne lopulta purkaantui.
Itse matka Romaniaan tapahtui kansainvälisessä kaukojunassa, meidän eurooppalaisten vaihto-opiskelijoiden lisäksi kanssamme matkusti amerikkalaisia opiskelijoita. Eräällä amerikkalaisista oli yön vaihtuessa syntymäpäivä ja tästä syystä olivatkin USA:n kansalaiset varanneetkin matkaan runsaat määrät erilaisia ruokia ja juomia. Tästä syystä lopulta olikin tunnelma Romanian junassa mitä kansainvälisin ja vapautunein.
Varsinainen ensimmäinen kohtaamamme romanialaiskaupunki, Brasov, jäi mieleeni kaikkein kauneimpana ja epäilemättä tulenkin sinne vielä palaamaan paremmalla ajalla ja pienemmän, ketterämmän seurueen kera. Kaupunki, kuten koko Romania, oli merkillinen sekoitus keskiaikaa, tätä päivää ja kaikkia väliin jääviä ajanjaksoja. Oli ikivanhoja taloja ja rakennuksia, muistoja kommunismin ajalta sekä vastenmielisiä länsimaisen öykkärikulttuuri-imperialismin ensimerkkejä, hevospelejä sekä loistoautoja, keskellä tietä sammuvia Ladoja sekä lehmälaumoja kaupungin keskustassa.
Viime viikonloppuna sain elämässäni ensimmäistä kertaa vierailla Romaniassa. Pitkään olin jo unelmoinut tästä mahdollisuudesta, tuleehan Romaniasta tunnetusti maailman kaunein musiikki ja suurena kauneuden ja musiikin rakastajana olen luonnollisesti aina halunnut nähdä Maria Tanasen, Taraf de Haïdouksin, Romica Puceanun, Mahala rai Bandan sekä muitten aikamme merkittävien taiteilijoitten kotimaan. Voin myöntää pelänneeni kohtaavani tässä vuosisatoja jatkuneen köyhyyden ja sorron muovaamassa maassa paljon selkärangattomuutta, epärehellisyyttä ja väkivaltaa, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kovasta kohtalostaan huolimatta romanialaiset olivat mitä ystävällisintä ja avuliainta väkeä. Kerjäläisiä oli enemmän kuin Unkarin puolella, aivan pieniä lapsia, invalideja ja lapsiaan kantavia perheenäitejä, kun Unkarissa ovat kerjäläiset yleensä lähinnä keski-ikäisiä miehiä, jotka vieläpä avoimesti saattavat myöntää tarvitsevansa rahaa juopottelu-tarkoituksiin. Romaniasta minua etukäteen varoitettiinkin ettei kerjäläislapsille kannata antaa rahaa, nämä kun saavat halutessaan ruokaa muualta ja käyttävät saamansa rahat styroksin ostamiseen, jonka he käyttävät huumaus-päihteellisiin tarkoituksiin. Monet kerjäläiset väittävät kerjätessään käyttävänsä rahan ruokaan, mutta kun heille tarjoaa ruokaa, he tästä kieltäytyvät. Voi olla, että tämä kuulemani neuvo, jonkun pihin ihmisen kehitelmää oman omatuntonsa rauhoittamiseksi, mutta en antanut töykeille kerjäläislapsille yleensä kolikoita. Yleensäkin vältän antamasta rahaa epäkohteliaille ja öykkärimäisille kerjäläisille ja valitsen avustusteni kohteiksi ne kaikkein vähäosaisimman oloiset. Tiedän toki, että näyttelytaitoakin voi opetella ja että Unkarin valtion pitäisi köyhiään auttaa eikä minun vaihto-oppilaan, mutta sittenkin, me rikkaat olemme köyhille velkaa yltäkylläisyytemme ja mielestäni on jokaisen ihmisen tärkein velvollisuus auttaa kärsiviä veljiään ja sisariaan!
Kerjäläisten, konduktöörien, tullimiesten ja erilaisten asiakaspalvelu-ihmisten lisäksi en paljoa saanut olla tekemisissä varsinaisten romanialaisten kanssa, matkustimme vaihto-oppilaiden kanssa porukassa ja jouduin viettämän/sain viettää suurimman osan ajasta eräänlaisessa länsimaisessa kuplassa, josta saatoin tarkastella salaperäistä, ulkopuolista, romanialaista maailmaa turvallisesta näkökulmasta. Joskin kymmenhenkisen matkaseurueen erilaiset kulttuurit ja matkailulliset mieltymykset aiheuttivat kiehtovia ja väliin kiperiäkin tilanteita ja kansainvälisiä vastakkainasetteluita. Osa halusi hengailla rauhallisesti romanialaiskaupunkien ja –kylien leppoisaa ilmaa haistellen kun taas toiset tahtoivat rientää monumentilta toiselta ja nähdä niitä mahdollisimman paljon. Lopulta jouduimmekin käymään ankaran kansainvälisen välienselvittelyn romanialaisen junan ykkösluokan vaunussa kun pahaksi tulehtunut tilanne lopulta purkaantui.
Itse matka Romaniaan tapahtui kansainvälisessä kaukojunassa, meidän eurooppalaisten vaihto-opiskelijoiden lisäksi kanssamme matkusti amerikkalaisia opiskelijoita. Eräällä amerikkalaisista oli yön vaihtuessa syntymäpäivä ja tästä syystä olivatkin USA:n kansalaiset varanneetkin matkaan runsaat määrät erilaisia ruokia ja juomia. Tästä syystä lopulta olikin tunnelma Romanian junassa mitä kansainvälisin ja vapautunein.
Varsinainen ensimmäinen kohtaamamme romanialaiskaupunki, Brasov, jäi mieleeni kaikkein kauneimpana ja epäilemättä tulenkin sinne vielä palaamaan paremmalla ajalla ja pienemmän, ketterämmän seurueen kera. Kaupunki, kuten koko Romania, oli merkillinen sekoitus keskiaikaa, tätä päivää ja kaikkia väliin jääviä ajanjaksoja. Oli ikivanhoja taloja ja rakennuksia, muistoja kommunismin ajalta sekä vastenmielisiä länsimaisen öykkärikulttuuri-imperialismin ensimerkkejä, hevospelejä sekä loistoautoja, keskellä tietä sammuvia Ladoja sekä lehmälaumoja kaupungin keskustassa.
On hyvin hankalaa kirjoittaa Romaniasta kun kaikki on vielä niin tuoreena, kauniina ja värikylläisenä mielessäni. Ehkäpä palaan tähän maahan ja seuraavan kerran on matkakuvaukseni jäsennellympi ja lineaarisempi. Tätä odotellessa voitte vaikkapa katsella ottamiani valokuvia:
Viime viikonloppuna sain elämässäni ensimmäistä kertaa vierailla Romaniassa. Pitkään olin jo unelmoinut tästä mahdollisuudesta, tuleehan Romaniasta tunnetusti maailman kaunein musiikki ja suurena kauneuden ja musiikin rakastajana olen luonnollisesti aina halunnut nähdä Maria Tanasen, Taraf de Haïdouksin, Romica Puceanun, Mahala rai Bandan sekä muitten aikamme merkittävien taiteilijoitten kotimaan. Voin myöntää pelänneeni kohtaavani tässä vuosisatoja jatkuneen köyhyyden ja sorron muovaamassa maassa paljon selkärangattomuutta, epärehellisyyttä ja väkivaltaa, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kovasta kohtalostaan huolimatta romanialaiset olivat mitä ystävällisintä ja avuliainta väkeä. Kerjäläisiä oli enemmän kuin Unkarin puolella, aivan pieniä lapsia, invalideja ja lapsiaan kantavia perheenäitejä, kun Unkarissa ovat kerjäläiset yleensä lähinnä keski-ikäisiä miehiä, jotka vieläpä avoimesti saattavat myöntää tarvitsevansa rahaa juopottelu-tarkoituksiin. Romaniasta minua etukäteen varoitettiinkin ettei kerjäläislapsille kannata antaa rahaa, nämä kun saavat halutessaan ruokaa muualta ja käyttävät saamansa rahat styroksin ostamiseen, jonka he käyttävät huumaus-päihteellisiin tarkoituksiin. Monet kerjäläiset väittävät kerjätessään käyttävänsä rahan ruokaan, mutta kun heille tarjoaa ruokaa, he tästä kieltäytyvät. Voi olla, että tämä kuulemani neuvo, jonkun pihin ihmisen kehitelmää oman omatuntonsa rauhoittamiseksi, mutta en antanut töykeille kerjäläislapsille yleensä kolikoita. Yleensäkin vältän antamasta rahaa epäkohteliaille ja öykkärimäisille kerjäläisille ja valitsen avustusteni kohteiksi ne kaikkein vähäosaisimman oloiset. Tiedän toki, että näyttelytaitoakin voi opetella ja että Unkarin valtion pitäisi köyhiään auttaa eikä minun vaihto-oppilaan, mutta sittenkin, me rikkaat olemme köyhille velkaa yltäkylläisyytemme ja mielestäni on jokaisen ihmisen tärkein velvollisuus auttaa kärsiviä veljiään ja sisariaan!
Kerjäläisten, konduktöörien, tullimiesten ja erilaisten asiakaspalvelu-ihmisten lisäksi en paljoa saanut olla tekemisissä varsinaisten romanialaisten kanssa, matkustimme vaihto-oppilaiden kanssa porukassa ja jouduin viettämän/sain viettää suurimman osan ajasta eräänlaisessa länsimaisessa kuplassa, josta saatoin tarkastella salaperäistä, ulkopuolista, romanialaista maailmaa turvallisesta näkökulmasta. Joskin kymmenhenkisen matkaseurueen erilaiset kulttuurit ja matkailulliset mieltymykset aiheuttivat kiehtovia ja väliin kiperiäkin tilanteita ja kansainvälisiä vastakkainasetteluita. Osa halusi hengailla rauhallisesti romanialaiskaupunkien ja –kylien leppoisaa ilmaa haistellen kun taas toiset tahtoivat rientää monumentilta toiselta ja nähdä niitä mahdollisimman paljon. Lopulta jouduimmekin käymään ankaran kansainvälisen välienselvittelyn romanialaisen junan ykkösluokan vaunussa kun pahaksi tulehtunut tilanne lopulta purkaantui.
Itse matka Romaniaan tapahtui kansainvälisessä kaukojunassa, meidän eurooppalaisten vaihto-opiskelijoiden lisäksi kanssamme matkusti amerikkalaisia opiskelijoita. Eräällä amerikkalaisista oli yön vaihtuessa syntymäpäivä ja tästä syystä olivatkin USA:n kansalaiset varanneetkin matkaan runsaat määrät erilaisia ruokia ja juomia. Tästä syystä lopulta olikin tunnelma Romanian junassa mitä kansainvälisin ja vapautunein.
Varsinainen ensimmäinen kohtaamamme romanialaiskaupunki, Brasov, jäi mieleeni kaikkein kauneimpana ja epäilemättä tulenkin sinne vielä palaamaan paremmalla ajalla ja pienemmän, ketterämmän seurueen kera. Kaupunki, kuten koko Romania, oli merkillinen sekoitus keskiaikaa, tätä päivää ja kaikkia väliin jääviä ajanjaksoja. Oli ikivanhoja taloja ja rakennuksia, muistoja kommunismin ajalta sekä vastenmielisiä länsimaisen öykkärikulttuuri-imperialismin ensimerkkejä, hevospelejä sekä loistoautoja, keskellä tietä sammuvia Ladoja sekä lehmälaumoja kaupungin keskustassa.
Myöskään raha-asiat eivät sujuneet aivan vaivattomasti. Romaniassa oli nimittäin vähän aikaa sitten painettu kasa uusia seteleitä missä uudet 10 lein setelit olivat samanarvoisia vanhojen 100 000 lein seteleitten kanssa. Meille ulkomaalaisille tämä järjestely oli mitä hankalin eivätkä romanialaiset itsekään olleet vielä tuttuneet uusiin rahoihin. Hinnastoissa ja ihmisten puheissa sata leitä tarkoitti yleensä sataa tuhatta leitä ja muutenkin kymmenellä tuhannella jakaminen ei ole kovin luontevaa ja vaivatonta, ja ihmisten matematiikkapäät muutenkin toimivat erilaisilla nopeuksilla. Ravintolalaskujen selvittely oli yhtä tuskaa, kun jälkeenpäin oli monesti hankalaa muistaa mikä maksoi mitäkin ja romaniankieliset ruokalajien nimet laskussa eivät paljoa helpottaneet. Olenkin siirtynyt välimerellisen ravintolalaskun maksutavan kannattajaksi jossa kaikki syöjät ja juojat maksavat saman määrän syömästään ruokalajista riippumatta. Alussa vastustin tätä, koska monesti käytännössä söin ja join muita enemmän. Välimeren ystäväni kuitenkin vakuuttivat ettei tällä ole väliä ja helppohan silloin tällöin tarjota juominen tai suupala tilien tasoittamiseksi.
Romanialaiset olivat kasvoiltaan hyvin erikoisen näköisiä. Toki ovat unkarilaisetkin eksoottisia, mutta siihen olen jo tottunut ja heidän eksoottisuutensa on ymmärrettävämpää, osan kasvojen piirteet ja ihon/hiusten väri on selitettävissä turkkilais vallan ajalta, osa selittynee Itävalta-Unkarin vuosilta ja kolmas suuri ryhmä taas on selkeää slaavilaisten naapurien vaikutusta. Romanialaiset taas olivat selkeän omanlaistansa. En voinut olla ajattelematta että heidän suonissaan vertasi vielä roomalaisten esi-isien verta, niin kiehtovia olivat heidän kasvojensa piirteet. Toisaalta oli mustalaisen oloista väkeä, pikimustine hiuksineen ja turkoosin sinisine silmineen.
On hyvin hankalaa kirjoittaa Romaniasta kun kaikki on vielä niin tuoreena, kauniina ja värikylläisenä mielessäni. On varmaa että palaan tähän maahan ja seuraavan kerran on matkakuvaukseni jäsennellympi ja lineaarisempi. Tätä odotellessa voitte vaikkapa katsella ottamiani valokuvia: http://hear.dyndns.org/~karambolo/kuvia/07%20-%20Romaniassa/
