Muisteluksia Serbiasta

Koska jätin raportoimatta ensimmäisen Serbian vierailuni (jos Kanishassa {miten lie kirjoitetaan} piipahtamista ei lasketa), ajattelin nyt muistella sen parhaita paloja. Tai parasta palaa eli vierailuani eräässä pienessä kuppilassa missä tarjottiin herkullista omatekoista punaviiniä ja musiikista vastasi mustalaisorkesteri. Bändi oli soittimistoltaan tyypillinen vojvodinalainen, kaksi haitaria, kaksi viulua, kontrabasso ja tambura. Ohjelmisto oli laajemmin serbialaista, muun muassa etelä-serbialainen, jopa Bulgariassakin soitettu, Jovano Jovanke kuultiin sekä paljon muita 7/8-lauluja, jotka ovat tyypillisempiä etelämpänä.

Hauskaa oli että baari oli hyvin pieni ja muusikot kiersivät pöydissä soittamassa ja jos soittajia oli kuusi niin asiakkaita varmaan välillä vain kaksitoista, tämä ei menoa haitannut ja muusikot soittivat tuntikausia. Naapuripöydän serbialaiskaunottaret tanssivat musiikin tahdissa ja pyysivät minutkin tanssin pyörteisiin, mistä en tietenkään rovaniemeläis-herrasmiehenä kieltäytynyt. Loppuillasta saatan muistaa näiden samojen tyttöjen tanssineen pöydällä muusikoiden ympäröiminä!

Belgradissa

Koska alusta alkaen oli selvää että tänä vuonna tulisin viettämään epätavallisen, puutteellisen joulun, ajattelin parhainta olevan viettää koko jouluaatto olosuhteissa, missä koko joulu jäisi mahdollisimman pienelle huomiolle. Tämä tarkoitti sitä että minun olisi matkustettava ortodoksiseen, islamilaiseen tai ateistiseen valtioon, sillä näiden oppien kannattajat eivät vietä joulua joulukuun 24. päivä, jos ollenkaan. Minua lähin tällainen valtio oli muutaman kymmenen kilometriä etelässä eli Serbia. Joulu-syyn lisäksi minua kutsui maahan Belgradin joka-sunnuntaiset levymarkkinat sekä Novi Sadissa tapaamani serbialaiskaunotar, jota valitettavasti en loppujen lopuksi tällä matkalla kuitenkaan päässyt tapaamaan. Myöskin painava tekijä päätöksessäni oli se, että viimeksi vierailin Belgradissa vain muutaman tunnin, ja jos rehellisiä ollaan niin matkaoppaani pikkupaikkakuntien asukkaille tyypilliseen tapaan kokoajan vain panettelivat pääkaupunkiaan. Halusin omin päin kokea Belgradin!

Todella omin päin jouduinkin sen kokemaan, koska yhteyshenkilöäni Belgradissa, jonka olin ajatellut näyttävän minulle paikkoja, en lopulta tavannut kuin sitten vasta sunnuntaina. Mutta suurkaupungeissa on miellyttävää vain harhailla päämäärättömästi ja yleensä niissä riittää monenlaista nähtävää. Mukavampi tietenkin olisi ollut jakaa nämä kokemukset ja vaikka kahviloissa istuminen olisi varmasti ollut vaivattomampaa ja luontevampaa kaksin tai kolmin. Serbian burekeja kokeilin myös moneen otteeseen ja voinkin suositella kaikille matkamiehillä juusto-burekia, en ole varma mitä juusto-lajia maistoin mutta ilmeisesti kyseessä on joku Unkarin turo-juuston sukulainen, serbialainen burek on kuitenkin herkullisempi, mehevämpi kuin unkarilainen sukulaisensa ja siksi äärimmäisen suositeltava kaikille hyvän ruoan ystäville ja ylipäätänsä aistillisille ihmisille. Burekeja ei kuitenkaan kannata syödä liikaa sillä ne ovat ilmeisen rasvaisia.

Suurena hummailun ystävänä päätin myös kokeilla Belgradin yöelämään. Yksinään hummailemaan lähteminen on monesti arpapeliä ja vaatii suurempaa aloitteellisuutta ja riskinotto- ja pettymyksen ja torjunnansietokykyä kuin hyvässä seurassa lähteminen. On myös muistettava että kaksi vuotta mitkä asuin Oulussa miltei kokonaan tuhosivat sosiaaliset taitoni ja kykyni lähestyä luontevasti ja vapautuneesti vieraita ihmisiä.

Onnistuin kuitenkin voittamaan estoni ja sosialiseeraamaan äärimmäisen pienessä Belgradilaispubissa Serbian ihmisien kanssa. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että poistuessani pubista noin neljän oluen jälkeen menin maksamaan tarjoilijatytölle. Tämä oli kuitenkin huomattavasti kovemmassa humalassa kuin minä ja luuli minun haluavan maksaa vain yhden oluen. Pysyin tiukkana ja sanoin juoneeni ainakin neljä olutta, mutta tarjoilitar pysyi omassa kannassaan ja väitti näistä ainakin kahden maksetun seuralaisteni puolesta. Tyydyin kompromissin ja maksoin kaksisataa dinaaria.

Tästä muistaa mieleeni tarina turkkilaisesta ystävästäni joka oli myös joku vuosi sitten työskennellyt Istanbulissa baarissa. Baarin linja oli ankara, henkilökunta ei saanut nauttia alkoholia ennen kello yhtätoista. Ehkäpä olisi syytä Suomessakin noudattaa yhtä tiukkaa linjaa alkoholin suhteen!

Sanoista

Viime torstai kävin katsomassa Fellinin Le notti di Cabiria-elokuvan unkarinkielisin tekstityksin. Tiesin etten dialogista tulisi ymmärtämään paljoakaan, mutta Fellinin ystävänä en halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä, olihan hyvin muistissani kuinka hankalaa on vanhassa kotimaassani, jonne olen palaava muutamien viikkojen kuluttua, nähdä muita kuin amerikkalaisia seksi- ja väkivalta-elokuvia. Ja Fellini on siitä hyvä elokuvaohjaaja, että elokuvistaan pystyy nauttimaan ja niissä pysyy kärryillä muutenkin kuin dialogin voimalla.

Niin oli nytkin, italian kielestä ymmärsin ehkäpä 1-3 % ja unkarinkielisestä tekstityksestä 5-7 %. Siltikään en hetkeksikään tuntenut tylsistymistä, vaan elokuva piti otteessaan, mielestäni ymmärsin sen sanoman ja tarkoituksen! Giulietta Masinan ja muiden näyttelijäntyö ja Fellinin kuvien kauneus ja Nino Rotan musiikki! Unelmien voima ja pettymys! Ja Rooman näkeminen toi minulle rakkaita muistoja mieleen.

Tämä ei ole ensimmäinen elokuva jonka olen täällä nähnyt, jonka dialogia en ole ymmärtänyt. Fellinin La Dolce Vitan näin aiemmin, mutta roomalaisten tyttöjen ympäröimänä ja saatoin tiukoissa paikoissa pyytää ja saada käännösapua, myöhemmin kävin yksinäni katsomassa myös Mika Kaurismäen Brasileirinhon (toivottavasti oikein kirjoitettu), unkarinkieliseltä nimeltään Brasil Ritmus-elokuvan, jossa kaiketi portugalia puhuttiin ja tekstitykset olivat unkariksi.

Tämä jälkimmäinen varsinkin, musiikkielokuvana, oli helppo katsoa. Mutta elokuvassa oli paljon keskustelu- ja monologiosuuksia, silti niissäkään en tuntenut tylsistymistä. Ilmeikkäiden ihmisten kasvoilta saatoin lukea heidän asiansa, ehkäpä paremmin kuin mitä sanat olisivat voineet kertoa, ja kameratyöskentely oli taidokasta.

Mutta onko tämä ihmekään? Ihmisten välisestä kanssakäymisestä sanojen merkitys on pieni, kasvot ja äänensävyt paljastavat valehtelijan , näin on parhaimmillaan myös elokuvissa, lauluissa ja rakkaudessa!

Väliaikatietoja

Taas en ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoitella. Siksipä jäävät tarkemmat kuvaukset Serbian matkastani tai yllätyssyntymäpäiväjuhlistani hamaan tulevaisuuteen, oikeiden ihmisten välisten keskustelujen raaka-materiaaliksi! Syntymäpäiväkemuistani voin paljastaa saaneeni lahjaksi unkarilaisen ruoan keittokirjan, munniharpun sekä viisi kappaletta saksalaisia pieniä metsämiehen viina-pulloja! Kakkuun oli kynttilöiden asemasta laitettu tulitikkuja sydämen muotoon ja yhdellä puhalluksella ne sammutin!

Torstaina vierailin jugoslavialaissyntyisen ystäväni luona kuuntelemassa suurta kasaa Belgradista ostamiani vinyyli-lp- ja single-levyjä ja havaitsimme suuren osa hyväksi.

Levyjä valitessani olin käyttänyt kolmea taktiikkaa:

1) VAlitsin levyjä joissa oli yksi tai useampi minulle tuttu kappale (esim. Djelem Djelem tai Ramo Ramo druze moj).

2) Katsoin sanaa Narodne levyjen kansissa ja tekijätiedoissa, tarkoittaa kansaa.

3) Valitsin levyjä tyylikkäiden tai mielenkiintoisten kansien perusteella.

Itse asiassa kolmas taktiikka tuotti musiikillisesti parhaimmat ostokset, suosittelen sitä tässä avoimesti muillekin Belgradin sunnnuntai-kävijöille ja tuonne levykauppaan menijöille. Sähköpostitse voin antaa kelle tahansa tarkemmat tiedot jos kiinnostaa.

Musiikki tarjoaa hyvän aasinsillan seuraavan päivän, eli perjantain, tapahtumiin. Intercontinental Orkestar suoritti comeback-konsertin huilistimme syntymäpäiväjuhlilla. Yleisönä siis paljon saksalaisia...

Koska kampaukseni oli päässyt jo pahasti repsottamaan päätin käydä sen parturissa leikkauttamassa. Koska en osaa Unkaria enkä ilman silmälaseja näe kunnolla parturinpeilistä itseäni ja varmaan muistakin syistä minulle leikattiin hirvittävä amerikkalais sotilas-henkinen siilitukka.

Orkestarimme basisti onneksi lainasi minulle hattuaan esityksen ajaksi etten itseäni ja meitä häpäissyt ja itsekin pääsin paremmin tunnelmaan. Lauloin taas hyvin mutta hieman suoritustani haittasi orastava flunssa joka myöhemmin viikonloppuna puhkesi täyteen kukoistukseensa.

Darbukistimme oli järkyttynyt yleisön reaktiosta, tai pikemminkin sen puutteesta. Varautunut saksaliasyleisö ei kappaleiden aikana mitenkään ilmaissut tyytyväisyyttään ja tyytymättömyyttään. Itse en, suomalaisyleisöön tottuneena, tätä edes pannut merkille.

Hyvää!

Paljon onnea minulle!



Tuolta voitte katsella valokuvia serbien ja lukuisten vähemmistökansojen kotimaasta Serbiasta sekä paljastettakoon että Ruzsan markkinakuvien joukkoon on lisätty yksi, mutta se ei sovi lasten eikä heikkohermoisten katseltavaksi eikä sitä työpaikalla kannata katsoa mikäli esimies, kolleega tai alamainen on selkäsi takana ja kurkkii mitä katselet:

http://hear.dyndns.org/~karambolo/pics/08%20-%20Novi%20Sad%20and%20Belgrad/